Uutiset

Ovatko uudet nettikasinot 2021 parempia kuin vanhat kasinot?

1.25KViews

Rahapelit ovat aina olleet monelle ihmisille mieluisa tapa viettää aikaa, ja joillekin se on jopa ollut harrastus. Niiden pelaamista on tyypillisesti harrastettu kaupoissa, huoltoasemilla, kioskeilla, laivoilla ja kivijalkakasinoilla. Teknologian kehittyminen on kuitenkin vienyt maailmaa yhä enemmän internetin puolelle ja sama tilanne on käynyt myös uhkapeleillä. Esimerkiksi peliautomaattien määrä on hieman vähentynyt, ravintoloista on poistettu pelipöydät, eivätkä ihmiset enää nykymaailman kiireen takia ehdi matkustaa jonnekin tiettyyn paikkaan pelaamaan. Siihen ovatkin tulleet avuksi nettikasinot.

Nettipelaamisen suosio räjähti 90- luvulla, mutta silloin parrasvaloihin nousi enemmän nettipokeri, sillä teknologia ei ollut vielä riittävän kehittynyttä nettikasinoiden toimintaan. Ajan kuluessa nettikasinot alkoivat kuitenkin viedä yhä enemmän ja enemmän tilaa perinteiseltä pelaamiselta ja myös nettipokeri sai jäädä taka-alalle. Tänä päivänä nettipelaaminen on suositumpaa kuin koskaan ja kasinoalasta on tullut äärimmäisen kilpailullinen sen kovan suosion vuoksi.

Markkinoille ilmestyy uusia toimijoita kuukausittain ja jokainen niistä koittaa tuoda markkinoille jotain sellaista, jota ei vielä aiemmin olla kyseisen alan parissa nähty. Näin ollen ne voivat houkutella sivustolleen runsaan määrän pelaajia paikalle, koska uutuus viehättää. Toinen valttikortti, jolla nettikasinot myös kilpailevat, ovat kasinobonukset. Tyypillisesti kasinot panostavat tervetulobonukseen ja tarjoavat myös esimerkiksi ilmaiskierroksia ja käteispalautuksia. Yksi todella suosittu bonusmuoto on myös ilmainen peliraha, koska pelaajan ei tarvitse riskeerata rahojaan pelaamisen aloittamiseksi. Mikäli sellaiset kasinot kiinnostavat, jotka ilmaista pelirahaa tarjoavat, kannattaa ehdottomasti suunnata tänne: https://casinokokemus.com/kasinobonukset/ilmaista-pelirahaa/

Millaisia uudet nettikasinot tyypillisesti ovat?

Kilpailu pelialalla on nykyään äärimmäisen tiukkaa ja välillä voi tulla jo sellainen olo, että kaikki mahdollinen on jo nähty. Mitä uutta kasinot voisivat muka enää tarjota, kun teknologiakaan ei kehity moista tahtia? Uusilla toimijoilla on kuitenkin usein monta ässää hihassaan, joiden avulla ne saavat houkuteltua pelaajia kasinolleen. Tämä puolestaan johtaa siihen, että vanhemmankin nettikasinon täytyy kehittää toimintaansa, jotta se voisi saada omat pelaajansa takaisin. Näin ollen ala menee jatkuvasti eteenpäin ja se on pelaajan kannalta pelkästään hyvä uutinen.

Uusilla nettikasinoilla on pakko ottaa riski, mikäli he haluavat menestyä nykymarkkinoilla. Siksi ne ovat usein valmiita hyödyntämään uusimpia innovaatioita ja teknologiaa. Näin ollen pelikokemus uudella kasinolla voi olla hyvinkin moderni ja viihdyttävä. Toisaalta, mikäli uusi innovaatio on täysi pannukakku, karkoittaa se pelaajat alta aikayksikön ja kasinon toiminta loppuu yhtä nopeasti kuin se alkoikin.

Uusien innovaatioiden lisäksi uudet nettikasinot pyrkivät tarjoamaan markkinoiden parhaimpia ja uusimpia pelejä. Pelaajat eivät välttämättä jaksa hinkata samoja pelejä päivästä toiseen ja siksi he ovat todella valppaana uuden pelien julkaisujen suhteen. Kyseiset pelijulkaisut synnyttävät paljon liikennettä kasinoiden välillä ja se on uudempien toimijoiden ehdoton valttikortti. Pelivalikoimaan pyritään myös saamaan alan suosituimpia pelejä sekä mahdollisimman monipuolinen pelivalikoima, jotta mahdollisimman moni pelaaja saapuisi paikalle. Saapumisen lisäksi ne myös viihtyisivät sivustolla pidempään, kun mielenkiintoiset pelit eivät lopu heti ensimmäisenä päivänä kesken.

Nopea, vaivaton ja helppo pelaaminen on tänä päivänä avainroolissa. Ihmisillä on jatkuva kiire, eikä aikaa turhanpäiväiselle odottelulle tai rekisteröitymisprosesseille ole. Muutama vuosi takaperin ilmestyneet pikakasinot muuttivat alaa pysyvästi, ja nykyään markkinoille julkaistaan jo enemmän pikakasinoita kuin perinteisiä nettikasinoita.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan pikakasino on sellainen nettikasino, jolle ei tarvitse kirjautua. Pelaaminen onnistuu helposti omilla verkkopankkitunnuksilla ja näin ollen voidaan välttää työläs ja monimutkainen rekisteröitymisprosessi ja kuvien lähettäminen omasta ajokortista. Tänä päivänä hyvin harva nettikasino on enää sellainen, että tätä rekisteröitymisvapaan pelaamisen vaihtoehtoa ei sieltä löytyisi. Uudet kasinot haluavat panostaa helppouteen ja nopeuteen ja siksi ne useimmiten ovatkin juuri pikakasinoita.

Nopeaan pelaamisen auttaa se, ettei rekisteröitymisprosessia tarvita. Tärkeää on kuitenkin myös se, että kasinon sivut ovat laadukkaasti tehty ja niillä navigoiminen on äärimmäisen helppoa. Mikäli jotain oleellista tietoa ei ole helposti saatavilla, vaihtaa pelaaja pelipaikkaansa hyvinkin äkkiä. Siksi uudet kasinot pyrkivät tekemään sivuistaan mahdollisimman helppokäyttöiset, selkeät ja responsiiviset – myös mobiiliversioonsa. Näin ollen pelaaminen on helppoa ja vaivatonta laitteesta riippumatta.

Yksi uusien kasinoiden isoin valttikortti ovat bonukset. On yleistä, että kasinopelaajat ryntäilevät pää kolmantena jalkana kasinolta toiselle esimerkiksi tervetuliaistarjouksen perässä. Siksi sen suuruuteen ja houkuttelevuuteen panostetaan todella paljon. Usein tarjolla on myös käteispalautuksia, ilmaiskierroksia, turnauksia, ilmaista pelirahaa sekä VIP- ohjelma. Pelaaminen ilman bonuksia on todella tylsää ja siksi perinteiset peliautomaatitkin ovat saaneet jäädä pois monen pelaajan elämästä.

Tervetulobonuksen lisäksi myös VIP- ohjelmaan panostetaan todella paljon. Mikään nettikasino ei pyöri sellaisella toiminnalla, missä uudet pelaajat hyödyntäisivät tervetulobonuksen ja sen jälkeen lähtisivät toiselle sivustolle. Siksi uudet nettikasinot pitävät huolen siitä, että uskollisille pelaajille on tarjolla hyviä etuja. Useimmiten edut ovat ilmaiskierroksia, isompia käteispalautuksia, alhaisempia kierrätysvaatimuksia tai eksklusiivisia sekä henkilökohtaisia bonuksia.

Kokonaisuudessaan uudemmat toimijat voivat siis kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta ajatukselta. Tarjolla olisi kaikista modernein pelikokemus, uusimmat ja parhaimmat pelit, suurimmat bonukset sekä sulavin käyttökokemus. Sille on kuitenkin syynsä, miksi markkinoilta löytyy nettikasinoita, jotka ovat olleet alalla jo useiden vuosien ajan.

Ovatko uudet nettikasinot parempia kuin vanhat kasinot?

Vaikka uudemmat kasinot ovat hyviä pelipaikkoja, löytyy niiltäkin omat heikkoutensa. Kasinon alkuaikoina esimerkiksi käännöstyö ei välttämättä ole vaaditulla tasolla ja kaikkea sisältöä ei olla saatu käännettyä. Se on ongelma etenkin monelle suomalaiselle pelaajalle, koska usein suomalaiset haluavat palvelua juuri omalla äidinkielellään. Alussa myös pelivalikoima voi olla melko suppea, ja se voi karkoittaa heti osan pelaajista muualle.

Koska toimintaa on vasta ollut niin vähän aikaa, voi kasinolta puuttua konkreettinen palaute sen toiminnasta. Näin ollen sivustolta voi löytyä ikäviä bugeja ja puutteita, jotka valitettavasti huomataan vasta myöhemmässä vaiheessa, kun kokemusta on ehtinyt kertyä.

Näinpä ollen vanhempi nettikasino voikin nousta hyvinkin vahvoille tässä taistossa. Siltä löytyy vakaa ja turvallinen toiminta-alusta, josta ei löydy ärsyttäviä ongelmia. Käännöstyö on myös todella tasokas ja asiakaspalveluakin saattaa saada suomeksi.

Vanhempi kasino ei myöskään halua ottaa riskejä innovaatioiden ja teknologian suhteen. Siksi ne usein odottavat hetken aikaa, koska ne haluavat varmistua siitä, että joku innovaatio oikeasti toimii ja on suosittu. Näin ollen pelikokemus ei välttämättä ole aina se kaikista modernein ja teknologisesti upein suoritus, mutta sitäkin vakaampi. Vanhat nettikasinot eivät halua ottaa turhaa riskiä, koska pelaajakunta saattaisi hetkessä kadota tuhka tuuleen.

Uudet nettikasinot saattavat joskus myös ikään kuin huijata pelaajia. Tervetulobonuksesta saatetaan tehdä todella houkuttelevan näköinen, mutta myöhemmin ehdoista selviäisi, että voittaminen kyseisellä bonuksella olisi melkein mahdotonta. Vanhemmilla toimijoilla ei tällaista vilunkipeliä tarvitse harrastaa, sillä heiltä löytyy jo vakiintunut pelaajakunta.

Kuten voimme huomata, molemmilla kasinoilla on puolensa ja puolensa. Paras mittari päätökseen kasinon paremmuudesta onkin pelaaja itse. Fakta on kuitenkin se, että uusi ei aina automaattisesti tarkoita parempaa.

Abbas Naara
the authorAbbas Naara