Kiireisen arjen vastapainoksi tarvitsemme hyviä harrastuksia, joiden avulla voimme paeta hetkeksi aivan muihin maailmoihin. Ennen vanhaa ei tunnettu kotitöiden tai palkkatyön ohessa sanaa harrastus, vaan elämä pyöri touhuillen kaikenlaista aamusta iltaan.
Olemme siinä onnekkaassa asemassa, että teknologian kehityksen mukana olemme saaneet enemmän vapaa-aikaa ja voimme viettää sen monipuolisesti eri tavoilla. Ei ole mitenkään harvinaista vaikka harrastaa suomalaisena vuorikiipeilyä, viihtyä videopelaamisen parissa tai etsiä geokätköjä.
Hienolta kuulostavien harrastusten rinnalle on viime aikoina noussut valtavaan suosioon erilaiset käsityöt.
Virkistystä aivoille
Alkuun käsitöiden tekeminen saattaa tuntua jopa turhauttavalta, kun yrittää päästä käsitykseen eri termeistä ja ohjeiden lukemisesta. Tämä johtaa toisinaan siihen, että innostus lopahtaa kokonaan.
On kuitenkin monta hyvää syytä miksi lyöttäytyä esimerkiksi virkkauksen, neulomisen tai makrameen pariin:
- Se virkistää aivoja
- Rauhoittaa
- Parantaa keskittymiskykyä
- Kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyjä
- Onnistuminen nostaa itsetuntoa
Siinä missä käsityötunnit olivat aikanaan pakkopullaa, niin vanhetessa rupeaa kädet syyhyämään tekemistä. Lieneekö tämä sitten tapa, jonka kannamme geeneissä muistona esi-isistä vai innostusta joka on tarttunut ympärillä olevista käsityöläisistä.
Erityisen suureen suosioon ovat nousseet muun muassa makrameet, neulominen ja virkkaaminen. Kaikissa näissä tyyli poikkeaa toisistaan, mutta lopputuloksena pääsee ihailemaan omaa aikaansaannosta.
Käytä teknologiaa hyväksesi
Taskustasi löytyy valmiiksi oiva apuri mihin tahansa jokapäiväiseen toimintaan. Älypuhelin on tänä päivänä täynnä tietoa ja arkea helpottavia sovelluksia. Pelkästään yhdellä klikkauksella voit esimerkiksi siirtyä lyömään vetoa käynnissä olevasta live jalkapallo -ottelusta tai löytää lempijoukkueesi tilastot samalta mobiilisovellukselta.
Miksi et käyttäisi sitä hyväksi myös käsitöissä? Lukuisat suomalaiset sovellukset, kuten Käsityö- ja DYI-käsityöt -sovellukset, avustavat aloittelijoita alusta asti neulosten ja muiden käsityötaitojen pariin. Samalla voit vaikkapa opetella kutomaan sukat lempijalkapallojoukkueesi väreissä, ja pitää niitä jaloissa onnenamulentteina vetoja lyödessä.
Virkkaaminen
Välineiksi tarvitaan virkkuukoukku ja lankaa. Aloittelijan kannattaa aloittaa mahdollisimman suurella koukulla ja langalla. Muutoin riskinä on innostuksen lopahtaminen heti alkuunsa, jos ottaa liian pikkutarkan ja taitoja vaativan työn.
Helpointa on aloittaa tekemällä esimerkiksi viltin tai pienen säilytyskorin tavaroille. Mikään ei kuitenkaan estä aloittamaan vaikeammastakin. Netistä löytyy paljon videoita ja apua, jotka auttavat ohjeen lukemisen ja sanaston ymmärtämisen kanssa.
Tämä on yksi helpoimmista käsityöharrastuksista, kun aloittelevan tekijän tarvitsee hallita vain koukkua ja yhtä lankaa.
Neulominen
Yleensä neulotaan kahdella pitkällä tai viidellä lyhkäsellä puikolla. Viime aikoina erityisen suureen suosioon ovat nousseet islantilaiset neuleet. Tämä on tuonut harrastuksen pariin paljon uusia ihmisiä.
Paita ei ole mikään helpoin tapa tutustua neulomiseen, mutta sinnikkyydellä sen voi hyvin ottaa ensityökseen. Hyvillä ohjeilla aloittelija voi tarttua haasteeseen, etenkin jos on käsitys siitä mitä tarkoitetaan oikealla ja väärällä.
Mikäli näiden merkitystä ei vielä tiedetä, niin kannattaa aloittaa kahdella mahdollisimman paksulla puikolla sekä langalla. Oikeiden ja väärien silmukoiden tekoa kannattaa harjoitella tekemällä vaikka kaulahuivi tai pipo.
Makramee
Tällä tarkoitetaan tekniikkaa, jossa solmuja tekemällä saadaan aikaan koristeellisia pintoja. Välineeksi tarvitaan esimerkiksi oksa ja punoskudetta. Solmutekniikalla tehdään muun muassa avaimenperiä, koruja tai seinävaatteita.
Juuri nyt sisustuksessa suuressa suosiossa ovat etenkin makramee-seinävaatteet. Useat ovat innostuneet tekemään niitä itse. Välttämättä makrameen tutustumista ei kuitenkaan kannata aloittaa niistä.
Tekniikka koostuu monista eri solmuista. Yksittäin jokainen niistä on todella helppo, mutta kaikkien käyttö yhtä aikaa saattaa saada aikaan vain hermostuttavan kaaoksen. Jokaisella eri solmulla voi alkuun tehdä pieniä töitä, jonka jälkeen siirtyminen suurempiin töihin on luonnollisempaa.
Käsityöt ovat elinikäinen harrastus
Kun alkukankeus ja opetteluvaihe on ohittanut, niin käsitöiden harrastaminen vie täysin mukanaan. Puhelimen tilalle tulee otettua yhä useammin puikot tai koukku ja työt valmistuvat kuin itsestään telkkaria katsoessa. Nyt on oikea aika tutustua tähän lajiin, sillä kaiken lisäksi se on trendikästä juuri nyt.